Lähtötilanne.
Nappasin pari kuvaa muistoksi miltä pikku wc ja kylpyhuone näyttävät tällä hetkellä. Toivottavasti näkymä on toinen muutaman kuukauden päästä.
Pikkuvessassa on alkuperäiset 70-luvun kaakelit seinien alaosassa, yläosan maalasin raidalliseksi muutama vuosi sitten. Myös allas ja wc pytty ovat alkuperäiset pytyn kantta lukuunottamatta. Lattia on kaakeloitu joskus 90-luvulla.
Alunperin lattiassa lienee ollut jotain muovimatontapaista.
(Lattia näyttää kuvassa saastaiselta, lavuaarin alla on yleensä kissanhiekkalaatikko minkä poistin kuvaushetkeksi ja lattian lika on siis pääosin kissanhiekkaa, yök.)
Seinän yläosaa koristaa flamingo, jonka maalasin kerran hetken mielijohteesta. Flamingo jäi vähän keskeneräiseksi, mutta sillä ei enää ole väliä koska tilalle tulee pian uutta pintaa.
Kylpyhuoneessa on vaaleat ysärikaakelit. Kulahtanut peilikaappi ja kaikenkaikkiaan mitäänsanomaton tunnelma. Mutta tila on ajanut asiansa ja toiminut tähän päivään asti. Silti olen enemmän kuin innoissani että tyyli ja ilme on putkirempan jälkeen toinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti