Translate

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Keittiön tuolit







Joku pidempään blogiani seurannut saattaa muistaa kuinka innoissani olin kun löysin keittiön punaiset dinertyyliset tuolit edullisesti nyt jo lopettaneesta huonekaluliikkeestä.

Halvalla ei saa hyvää piti ainakin näiden kohdalla paikkaansa, sillä tuolit menivät jo melko lyhyen käytön jälkeen kamalan näköisiksi. Päälinen repeili ja istuimen vaahtomuovit tursuili läpi.
Suunnittelin tuolien verhoilua tai uusien hankkimista  todella pitkään, mutta aina homma lykkääntyi. Kunnes pari viikkoa sitten päätin että nyt tuolit lähtee tai ylitän itseni ja verhoilen ne uusiksi. Muistelin että suosikkiblogi Diagnoosi Sisustusmanian Marialla oli samantyyliset tuolit jotka hän oli verhoillut uusiksi ja lopputulos oli loistava. Joten päätin ottaa härkää sarvista ja alkaa hommiin.
Tilasin keinonahkaa reilu 3m, vaahtomuovilevyä istuimiin, niittipyssyn, kasan niittejä ja koristenauloja (n. 70kpl/tuoli) Tarvikkeet maksoivat n. 150€, eli ei ihan halpaa ja hassua kyllä, itse tuolit sain halvemmalla...
Verhoiluun meni  loppujen lopuksi yllättävän vähän aikaa, kun alkuun pääsi. Mutta mitään lempipuuhaa se ei ollut, ja mietinkin että sai olla vihonviimeinen verhoiluprojekti. Lopputulos yllätti kyllä positiivisesti, sillä en luullut liikoja taidoistani.
Pitää toivoa että uusi verhoilu pysyy kauniimpana vähän kauemmin kuin alkuperäinen. Ainakin materiaali on laadukkaamman oloista ja esim. selkänojien verhoilu on tyylikkäämmin toteutettu kuin alkuperäisessä missä niittipyssyn niitit olivat näkyvillä.
Onhan ne aika Elvikset!
Punainen pöytä on ollut lainassa poikien huoneesta ja saa mennä sinne takaisin, sillä jopa minun makuuni turkoosit tuolit ja punainen pöytä -yhdistelmä näyttää turhan räikeältä. -Että nyt vain uutta pöytää metsästämään!

2 kommenttia:

  1. mun mielestä taas mahtava väriyhdistelmä, pöytä ja noi tuolit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mäkin tykkään pienissä määrin turkoosi-punainen yhdistelmästä, mutta jotenkin tuntuu että tuo punainen pöytä syö nuo tuolit ja ne pääsisivät paremmin esille jos pöytä olisi hillitympi. :)

      Poista