Translate

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kurkistus astiakaappiin

Ei, en keräile astioita, vaikka kauniista astioista pidänkin. Keittiömme on pieni ja kaapeissa vähän säilytystilaa. Joten astiakeräilyn rajoitin aikoinani muumiastioihin. Muumimukeja en tosin ole enää ostanut vuosiin itselleni, lahjaksi kylläkin. Osan harvinaisimmista myin pari vuotta sitten pois, suurin osa mukeista ja kulhoista on arkikäytössä ja kuvassa näkyvät mukit vähemmällä käytöllä.
Joulun jälkeen ostin Stockan alesta Pip Studion lautasia, koska tuntui että tarvitsemme juhlallisempiin ruokahetkiin kauniimmat astiat. Arkikäytössä meillä on edulliset Annon Vilja-lautaset harmaalla kuviolla. Kaikki muut lautaset siivosin vast´ikään kellariin varastoon tilaa viemästä.
Kahvikutsuja varten huusin huutonetistä kahvikupit lautasineen 12 hengelle, sillä aiemmin en ole omistanut ihan perus mummomallin kahvikuppeja, nämä valkoiset kultakuvioiset kupit sopivat ihanasti  Pip Studion leipälautasten pariksi. Ja hintahan oli tietysti todella edullinen, sillä harva juo kahvinsa enää pienestä kahvikupista joten kysyntää näille ei enää juurikaan ole. Mutta minusta ne ovat aika ihanat.


2 kommenttia:

  1. Ompas herkullisen näköinen kaappi :) Mukavan oloinen blogi muutenkin. Meillekkin voi tulla kurkkimaan .

    VastaaPoista