Pienemmän tytön huoneesta mennään vaatehuoneeseen. Vaatehuoneen ovi oli vuodenpäivät varastossa häpeämässä koska se oli niin kulunut ja nuhruinen. Nyt kuitenkin tuntui että huone tarvitsee oven. Joten ei muuta kuin ovi takaisin käyttöön. Ja ennen käyttöön ottoa uutta maalia pintaan. Keltaista maalia löytyi lähes täysi purkillinen maalikaapista, joten sen enempää miettimättä hioin oven pinnan kevyesti ja sudin maalin oveen. Kaksi kerrosta ja valmista!
Esikoisen mielestä ovi oli.. tuota noin.. vähän liian keltainen, sellainen liian retro... Ja kun tarkemmin itsekin asiaa mietin, ovesta tuli mieleen meidän 70-luvun talon rappukäytävän värilliset ovet. Joten mitä ei voi peittää sitä voi korostaa joten keksin tehdä oveen "valepostiluukun" eli askartelin tietokoneella lapsen nimitarran jonka tulostin tarra-arkille, päällystin nimitarran vielä kontaktimuovilla ja nyt ovi on täydellinen :)
Viereisessä kuvassa tytön huoneen verhokangasta mikä löytyi Ikeasta. Kangas sopii tälle pienelle hyönteistutkijalle mitä mainioimmin.
Kaunis ovi. :)
VastaaPoistaMä olen aloittanut tuolien maalausprojektin. Ekasta tuli keltainen, seuraavasta on tulossa pinkki, ja kolmannen ja neljännen väriä täytyy vielä hieman harkita.
Oliko tuo Ikean kangas jotain ihan uutta?
Kiitos :)
VastaaPoistaMihin sulla ne tuolit tulee? Oisko viimeiset tuolit vaikka turkoosi ja musta?
Luultavasti tuo ikean kangas oli jotain uutta koska ei ole aikaisemmin pistänyt silmään. Oli muuten hyvänlaatuista, voisi varmaan käyttää vaikka verhoiluunkin.
Tuolit on tulossa keittiöön. Turkoosia mäkin ajattelin kolmannelle tuolille, ja neljännelle ehkä jotain vihreetä.
VastaaPoistaHieno keltainen!
VastaaPoistaKiitos Jokke :)
VastaaPoistaVoi että, aivan ihana blogi sinulla, sattumalta löysin googlen kuvahaun kautta :) Jään kyllä seurailemaan varmasti! :) En vielä ehtinyt käydä koko blogiasi läpi, joten en tiedä löytyykö teiltä jo, mutta kun huomasin, että sua samantapaiset lelut kiinnostaa kun itseänikin, niin aattelin vinkata kun itse olen tytölle keräillyt tällaisia: http://www.disneystore.com/disney/store/DSISearch?Searchstr=disney+animator&x=0&y=0&storeId=10051&catalogId=10002&langId=-1&Ntx=mode+matchallpartial&N=0&Nu=pProductID&Nr=pPublished%3A1&Ntk=All_Shopping&Ntt=disney+animator&D=disney+animator&Dr=pPublished%3A1
VastaaPoistaOn aika isoja, että voi vaikka itse tehdä vaatteitakin :)
Kiitos Linda! Jostain syystä tuo linkkisi vie Disneystoren etusivulle, että en ole ihan varma mitä nukkeja tarkoitat. Mutta en usko että ovat meille tuttuja. Sivuilta löytyi kyllä kaikkea ihanaa :)
VastaaPoista